Referenssit

Valmet Automotiven Uudenkaupungin tehtaalla siivous on osa kunnossapitoa ja huoltoa

Kirjoittanut Luotea | Nov 4, 2026, 6:30:01 AM

Valmet Automotive on johtava teolliseen sopimusvalmistukseen ja tuotannon suunnitteluratkaisuihin keskittyvä vuonna 1968 perustettu yhtiö. Monikymmenvuotisella sarjavalmistuksen osaamisellaan yhtiö toimii sopimusvalmistajana mm. ajoneuvo- ja puolustustoimialalla. Luotean siivouspalvelut kattavat Valmet Automotiven tuotanto- ja toimistotilat, oman terveysaseman sekä työntekijöiden harrastetilat. Siivottavaa pinta-alaa on yhteensä noin 80 000 neliömetriä. 

Yhteistyö Luotean kanssa on jatkunut vuodesta 2008. Valmet Automotivelle siivouspalveluja tuottavan yrityksen tärkein ominaisuus on kyky mukautua nopeasti muuttuviin toimintaympäristön tilanteisiin.

”Joustavuus on meille hyvin tärkeää. Akuuteissa tilanteissa palvelua tarvitaan nopeasti, esimerkiksi vesivuodon tai muun yllättäessä, olkoon sitten ilta tai viikonloppu. Luotea on osoittautunut luottotoimijaksi”, kertoo Valmet Automotiven Senior Maintenance Engineer Sakari Sand. 

Valmet Automotivella siivous nähdään osana kunnossapidon huoltotoimenpiteitä. Luotean vastuuhenkilö Jenni Fagerström kirjaa siivouksessa seurattavat asiat suoraan Valmet Automotiven kunnossapitojärjestelmään ja kuittaa tehdyt työt. Tällaisia töitä ovat esimerkiksi ikkunoiden pesu ja lattioiden vahaus.

”Mielestäni laadun ja kokonaisuuden hallittavuuden kannalta on erinomaista, että Luotean väki on osana meidän järjestelmäämme. Pidetään se, mitä on sovittu, ja muutoksista sovitaan yhdessä. Luotean siivouspalveluiden henkilöstö on tärkeä osa meidän työporukkaamme ja arkeamme tehtaalla”, Sand korostaa.

Asiakkaan toimintaympäristön tuntemus auttaa muuttuvissa tilanteissa

Teollinen toimintaympäristö vaihtelee, ja eri tuotantotilanteisiin on mukauduttava. Se edellyttää joustavuutta, nopeaa reagointikykyä ja tiivistä yhteistyötä, joihin Luotean palveluja on toimivasti skaalattu asiakkaan tarpeiden mukaan. On tärkeää, että siivousalan ammattilaiset osaavat toimia turvallisesti vaihtuvissa tilanteissa.

”Valmet Automotiven Uudenkaupungin tehdas toimii monialaisena sarjavalmistuksen kumppanina korkean teknologian toimialoilla mm. ajoneuvo- ja puolustustoimialalla. Tiloissamme toteutetaan joustavasti tilamuutoksia ja rakennustöitä asiakas- ja toimialatarpeiden mukaan. Luotean siivoojat tietävät tarkkaan, miten toimia myös poikkeusolosuhteissa, kuten rakennustöiden keskellä”, Sand kuvailee.

Sand korostaa tiivistä yhteistyötä ja vakiintuneita toimintatapoja.

”Luotean vastuuhenkilön kanssa pidetään viikoittainen yhteistyöpalaveri. Käymme läpi, mitä on tulossa ja miten viikko on mennyt. Lisäksi kerran kuukaudessa asioita käsitellään perusteellisemmin. Meillä on myös laatukierroksia, joissa tarkistetaan työn laatu ja käydään yksityiskohtia läpi paikan päällä. Nämä kierrokset ovat hyödyllisiä ja opettavaisia myös minulle, ja niiden avulla varmistetaan siivouksen taso muuttuvissa olosuhteissa”, Sakari Sand kertoo.

Pitkä yhteistyö on tehnyt Luoteasta Valmet Automotiven luotettavan kumppanin. Vakiintuneiden toimintatapojen lisäksi kumppanuuden vahvuutena on asiakkaan toimintaympäristön perusteellinen tuntemus.

”Kumppanuus ja yhteistyö tekevät yhdessä menestymisen mahdolliseksi. Pidämme puolin ja toisin tiiviisti yhteyttä. Meihin luotetaan, ja havaintoihimme reagoidaan. Koska tunnemme asiakkaan toimintaympäristön, osaamme ehdottaa kehityskohteita. Kaikki tämä perustuu avoimeen vuorovaikutukseen ja luottamukseen”, kertoo Luotean asiakkuusjohtaja Arto Salmenautio.

Tehdasympäristössä työturvallisuus on ykkösprioriteetti

Tehdasympäristössä töiden suunnittelun lähtökohtana on turvallisuus. Myös siivous edellyttää huolellisuutta ja perehtymistä erilaisiin olosuhteisiin. Noin 80 000 neliömetrin alue koostuu osin hajautetuista toimisto- ja tuotantotiloista, ja terveysasemalla hygienia on huomioitava erityisen tarkasti. 

Valmet Automotive järjestää kaikille Luotean työntekijöille pakollisen turvallisuusperehdytyksen, joka kerrataan vuosittain. Perehdytystä täydentää Luotean vuosittain päivitettävä riskikartoitus. 

”Omaan työskentelyyn pitää kiinnittää huomiota. Tehdasympäristössä on trukkiliikennettä, välimatkat ovat pitkiä ja itsekin käytämme isoja siivouskoneita. Teemme turvallisuuskävelyitä toimitiloissa, pidämme työntekijöille turvallisuustuokioita ja teemme turvallisuushavaintoja”, kertoo asiakasryhmän päällikkö Karoliina Tuominen Luotealta.  

Siivous kattaa erilaisia tiloja, kuten maalaamon, kokoonpanon ja hitsaamon. Tiloissa on myös robotiikkaa ja liikkuvia laitteita.  

”On tärkeää, että me emme kajoa koneisiin. Ympäristö ja turvallisuus pitää huomioida kaikissa tilanteissa”, Tuominen korostaa.  

Luotealla myös kehitetään toimintaa ja ehdotetaan asiakkaalle parannuksia. Karoliina Tuominen mainitsee esimerkkeinä paperilaadun vaihtamisen viemäreiden kannalta paremmaksi sekä käsipyyhkeiden vaihtamisen vedettävään malliin, jos kulutus on hyvin suurta. Lisäksi Luotea ehdottaa ratkaisuja tilojen sijoitteluun ja hyödyntämiseen. 

”Olen tyytyväinen siihen, että Luotealla ymmärretään, millaista on toimia laajassa teollisuuden toimintaympäristössä ja millaisia erityispiirteitä se tuo myös siivouspalveluille ja niitä toteuttaville henkilöille. Luotean työntekijöiden vähäinen vaihtuvuus on ollut toiminnan sujuvuuden kannalta myös positiivinen asia”, Sand tiivistää. 

Tutustu Luotean palveluvalikoimaan: Kaikki palvelut | Luotea